Tekstit

Hänestä olisi voinut tulla Ilona (Linnea) #Kaisla

Kuva
Minun toivenimeni mahdolliselle tyttärelle on vuosia ollut Ilona. En ollut lukinnut nimeä Kaislan kohdalla, sillä mitä jos hän ei näyttäisikään Ilonalta? Pian Nikon kerrottua minulle Kaislan kuolleen, totesin surkeana, että ”Ilona, nyt se nimi meni sitten siinä” (kaikenlaista sitä ajatteleekin shokissa, kun lapsi on kuollut). Niko oli kuitenkin ehtinyt jo harkita asiaa ja vastasi, että ”ei, hän on pieni ja siro ja näyttää enemmän Kaislalta”. Kun näin Kaislan, olin samaa mieltä. Muistan olleeni epämääräisen helpottunut siitä, että Ilona-nimen voisi antaa vielä joskus tulevaisuudessa. Se loi toivoa. Suhteeni Ilona-nimeen on kuitenkin ollut sen jälkeen hankala. Tänään oivalsin lopulta, mistä on kyse: Vastasyntynyt, kuollut Kaisla näytti (onneksi) rauhalliselta, eteerisen kauniilta ja hänellä oli kaislan väriset hiukset. Paljon muuta emme hänestä tiedäkään. Ehkä elävällä Kaislalla olisi ollut Ilonan persoonallisuus, vaikka hän ei kuolleena näyttänytkään Ilonalta? Osuu surun ytimeen, että e

Vauvauutisia (Linnea) #pähkinä

Kuva
Pähkinä on nyt täällä. Synnytys sujui hyvin ja olemme hyvinvoivia. Aion vielä kertoa hänen odotuksestaan & synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta, mutta toistaiseksi kaikki uuden opettelu ja (ajoittain epätoivoiset) nukkumisyritykset vievät aikaa. Palaamme siis asiaan luultavasti elokuussa, aikaisintaan heinäkuun aikana.

Hiljaisuus (Niko) #Kaisla

Kuva
Hiljaisuus On joku todennut kerran, Olemme kuin ääni, kuin sointu. Meidät luodaan oleviksi, kuuluviksi. Tanssimme toistemme kanssa musiikkia luoden, pian hiljentyen ja haipuen pois, Hiljaisuuteen.   Kun sinut näin ensi kerran, oli päivä kuulas, liikkumaton. Hiuksillasi laskevan auringon kulta. Olivat kasvosi tutut ja uudet, mutta huulillasi hiljaisuus. Lumi leijailee hiljaa puiden tummille oksille. Sytytän kynttilän muiden joukkoon. On yössä vain liekkien leikki, hiutaleiden kuiske ja hiljaisuus.    

Ruusuja, ilmapalloja ja äitienpäivä (Linnea) #Kaisla

Kuva
Viimeisen kuukauden sisään on mahtunut taas uusia ensimmäisiä kertoja. Olen muun muassa ollut ensimmäisissä hautajaisissa Kaislan hautajaisten jälkeen. Kyseessä olivat kollegan hautajaiset. Veimme työkavereiden kanssa arkulle ruusuja, kukin yhden. Aivan samanlaisia ruusuja toimme Kaislan haudalle uurnanlaskun yhteydessä. Purskahdin itkuun aina ruusuja ajatellessani. Kuva: (c) https://www.instagram.com/thepleksi/ Olen myös jäänyt äitiysvapaalle. Kaikkinensa toinen kerta, mutta kuitenkin ensimmäinen kerta Kaislan kuoleman jälkeen. Tällä kertaa juhlistin tapahtumaa kahvitteluilla. Kaikki lapset ovat juhlimisen arvoisia, mutta erityisesti sitä ovat pähkinävauvat - olkoonkin, että Mötkylä on vielä mahassa, eikä mikään tulevaisuudessa vielä varmaa. Suru tuli käymään kesken herkuttelun. Aivan erilainen tilanne, kuin Kaislan vapaalle jäädessäni ja silti samankaltainen. Tässä sitä ollaan taas, vauvaa odottamassa. Kitkeränsuloista. Vappu oli toinen laatuaan, mutta mahtui siihenkin ensimmäisiä. V

Ei itkua, vain hiljaisuus (Linnea) #Kaisla

Kuva
Olen viime kuukausina lukenut melko monia synnytyskertomuksia ja katsonut synnytysvideoita. Tämä on muistuttanut minua mielikuvasta, joka saa minut edelleen lähes poikkeuksetta kyyneliin. Synnytyksen kohokohtana voidaan pitää syntymän hetkeä. Äiti ponnistaa ja vauva kohtaa maailman ensi kertaa. Vauva vetää ensimmäisen kerran henkeä, parkaisee (tai ainakin ynisee) ja hänet annetaan äitinsä rinnalle. Tämä lienee yleisin mielikuva hyvin sujuneen synnytyksen kulusta, vaikka todellisuudessa synnytyksiä tietysti on monen näköisiä. Me emme kumpikaan nähneet Kaislan syntymän hetkeä - en minä, koska olin nukutettuna, eikä Niko, koska isää ei hätäsektiossa päästetä leikkaussaliin. Jos olisin saanut valita, olisin kyllä halunnut kokea hänen syntymänsä. Ehkä olisin nähnyt siinä kauneutta. Kaislassa ainakin näin vain kauneuden vielä puolisentoista tuntia myöhemminkin, kun sain hänet syliini. En minä keskittynyt kuolemaan, vaan tutkimaan, millaisen pienen ihmeen olimme Nikon kanssa saaneet, vaikka

Siipien havinaa (Linnea) #pähkinä

Kuva
Hei jälleen! Olen ehkä hetkellisesti tyhjentänyt Kaislaa koskevan ajatuslaarini - tai ei se tyhjä ole, mutta monet ajatukset alkavat myös olla suuntautuneita tulevaan. Lienee siis aika kertoa, että odotan Kaislan pikkusisarusta. Hänen pitäisi olla sylissämme toukokuun loppuun mennessä - tällä kertaa toivon mukaan elävänä. En oikeastaan osaa sanoa, miksi olen viivyttänyt kertomista näin pitkälle. Alun perin olin ajatellut kirjoitella aiheesta jo tammikuun alussa. Silloin kuitenkin tuntui, että tämän blogin pääasiallinen aihe, eli elämä Kaislan kuoleman jälkeen, kaipasi vielä huomiota. Matkamme Yhdysvaltoihin taisi kuitenkin tehdä tehtävänsä eräänlaisena vedenjakajana, sillä reissun ja Kaislan vuosipäivän jälkeen huomioni on ruvennut yhä enemmän kääntymään kuopuksen suuntaan. Jatkossa blogikirjoituksissa tulee siis seikkailemaan Kaislan lisäksi pähkinä, eli kuolleen lapsen pikkusisarus. Pähkinäkuulumisten lukeminen saattaa tuottaa tuskaa joillekin blogin lukijoille. Uskon kuitenkin, että

Vertaistukea ja EMDR-traumaterapiaa (Linnea)

Kuva
Tästä blogista on ehkä välillä saattanut saada sellaisen kuvan, että minä ihan itte (erittäin monen läheisen tuella) olen opetellut elämään suruni kanssa. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä olen saanut sekä vertaistukea että ammattiapua. Ensinnäkin olen suunnilleen 25-vuotiaana käynyt useamman vuoden verran terapiassa lievän/keskivaikean masennuksen vuoksi. Mainitsen tämän, sillä terapian ansiosta minulla oli valmiiksi aika hyvät työkalut käsitellä tunteitani. Minulle oli esimerkiksi yllättävänkin selvää, millä tavalla haluaisin suruani käsitellä: Olin kohtalaisen varma, että minulle ei olisi hyötyä mennä juttelemaan surustani ”lämpimikseni” edes ammattilaisen kanssa. Toisaalta halusin ehdottomasti saada tukihenkilön Käpy ry:ltä heti, kun minulle (sairaalassa) yhdistyksestä kerrottiin.  Käpy ry:n kautta löytyi minulle vertaistukihenkilön, mutta siinä kesti jokunen viikko. Näin ollen minulle ensimmäinen vertaistuen muoto olivat verkkoryhmät. Ei varmaan mennyt viikkoakaan Kaislan kuolema