Tekstit

Lohdulliset mielikuvat (Linnea)

Kuva
Mukavaa sunnuntaita! Viikko on kulunut joutuisasti, enimmäkseen mökkeillen. Nikon isän ideoima Kaislan pihlaja saatiin istutettua tiistaina, kun kelit olivat lämmenneet. Keskiviikoksi palasimme kaupunkiin jälkitarkastukseen, joka oli juuri sitä mitä kaipasimmekin: hyviä kohtaamisia sairaalan empaattisen henkilökunnan kanssa ja viimeiset tiedonmurut vahvistuksena sille, ettemme me, eikä kukaan muukaan olisi voinut käytettävissä olevien tietojen perusteella ennakoida tai estää Kaislan kuolemaa. Olen myös toipunut fyysisesti hyvin ja sain jopa luvan juosta! Näiden hyvien kuulumisten jälkeen päivän aiheeseen, eli lohdullisiin mielikuviin: Kaislan kuoleman suremisessa on hengellisiä ulottuvuuksia ihan jo siksi, että minusta on liian kivuliasta ajatella, ettei häntä enää olisi olemassa lainkaan, missään muodossa. En ollut fyysisen toipumiseni vuoksi mukana Nikon rituaaleissa, joista hän kertoo omissa teksteissään. Minusta on kuitenkin oikein ja lohdullista, että hän teki nämä rakkauden teo

Äitienpäivä (Linnea)

Kuva
Tänään on kulunut kymmenen viikkoa ja yksi päivä Kaislan kuolemasta. Olen siis onnistuneesti noussut ylös 71:nä aamuna tyttäreni menettämisen jälkeen, syönyt ja jatkanut hengittämistä. Hyvä, minä! (Onnistumisen avain: pidä tavoitetaso maltillisena.) Kuten varmaan aika monille muillekin lapsensa menettäneille, äitienpäivä on minulle hankala asia. Näin ainakin tänä vuonna - elättelen toivoa, että tämä vielä joskus muuttuu. Minulla isoin suru äitienpäivästä tuli jo torstaina, kun vierailin Kaislan ikäisten, elävien vauvojen Facebook-ryhmässä. On ehkä omituista, että en ole häipynyt ko. ryhmästä, mutta suremiseen nyt liittyy muutenkin kaikenlaista "outoa" toimintaa. Alun perin ajattelin, että voin haluta seurata ryhmässä käytävää keskustelua sektion hoidosta ym. raskaudesta palautumisesta. Hiljensin toki ryhmän, sillä en ole masokisti. Torstaina halusin kuitenkin yllättäen käydä ryhmässä vilkaisemassa, mitä normaalien äitien arkeen kuuluu. Ehkä olen sittenkin masokist

Surun rituaalit - osa 1 (Niko)

Kuva
Sanottakoon ensi hengenvetoon, etten pidä itseäni missään suhteessa uskonnollisena ihmisenä ja olen agnostikko sanan varsinaisessa merkityksessä (en siis varsinaisesti usko minkään uskonnon kuvailemaan jumalaan, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että tällaiset asiat ovat kenties pysyvästi ihmisen tietämyksen ulottumattomissa). Tätä taustaa vasten pidän kuitenkin lohdullisena, että pystyn löytämään itsestäni myös hengellisen puolen. Liikutun, joskus kyyneliin asti, kauniista musiikista. Koen merkitykselliseksi kauniit paikat ja rakennukset sekä suvun vanhemmilta ihmisiltä oppimani tavat toimia ja puhua erilaisissa elämäntilanteissa. Joskus saatan puhua ja toivottaa asioita ihmisille uskonnollisin sanavalinnoin. Enkeleistä puhuminen ja siunauksen toivottaminen ovat asioita, joita sanomme usein sen kummemmin ajattelematta sen syvempiä merkityksiä, tottumuksesta. Asiassa on kuitenkin myös se puoli, että totutut, tutut sanat ja toimintatavat lisäävät turvallisuuden tunnetta ihmiselämän vaik