Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2022.

Hiljaisuus (Niko) #Kaisla

Kuva
Hiljaisuus On joku todennut kerran, Olemme kuin ääni, kuin sointu. Meidät luodaan oleviksi, kuuluviksi. Tanssimme toistemme kanssa musiikkia luoden, pian hiljentyen ja haipuen pois, Hiljaisuuteen.   Kun sinut näin ensi kerran, oli päivä kuulas, liikkumaton. Hiuksillasi laskevan auringon kulta. Olivat kasvosi tutut ja uudet, mutta huulillasi hiljaisuus. Lumi leijailee hiljaa puiden tummille oksille. Sytytän kynttilän muiden joukkoon. On yössä vain liekkien leikki, hiutaleiden kuiske ja hiljaisuus.    

Ruusuja, ilmapalloja ja äitienpäivä (Linnea) #Kaisla

Kuva
Viimeisen kuukauden sisään on mahtunut taas uusia ensimmäisiä kertoja. Olen muun muassa ollut ensimmäisissä hautajaisissa Kaislan hautajaisten jälkeen. Kyseessä olivat kollegan hautajaiset. Veimme työkavereiden kanssa arkulle ruusuja, kukin yhden. Aivan samanlaisia ruusuja toimme Kaislan haudalle uurnanlaskun yhteydessä. Purskahdin itkuun aina ruusuja ajatellessani. Kuva: (c) https://www.instagram.com/thepleksi/ Olen myös jäänyt äitiysvapaalle. Kaikkinensa toinen kerta, mutta kuitenkin ensimmäinen kerta Kaislan kuoleman jälkeen. Tällä kertaa juhlistin tapahtumaa kahvitteluilla. Kaikki lapset ovat juhlimisen arvoisia, mutta erityisesti sitä ovat pähkinävauvat - olkoonkin, että Mötkylä on vielä mahassa, eikä mikään tulevaisuudessa vielä varmaa. Suru tuli käymään kesken herkuttelun. Aivan erilainen tilanne, kuin Kaislan vapaalle jäädessäni ja silti samankaltainen. Tässä sitä ollaan taas, vauvaa odottamassa. Kitkeränsuloista. Vappu oli toinen laatuaan, mutta mahtui siihenkin ensimmäisiä. V