Pois liitävä haikara

Minun toivenimeni mahdolliselle tyttärelle on vuosia ollut Ilona. Kuultuani, että Kaisla on tyttö, aloin heti ajatella, että hänestä voisi tulla Ilona. En silti lukinnut nimivalintaa, sillä emmehän vielä tienneet, tuntuisiko nimi hänelle sopivalta. Pian Nikon kerrottua minulle Kaislan kuolleen, totesin surkeana, että ”Ilona, nyt se nimi meni sitten siinä” (kaikenlaista sitä ajatteleekin shokissa, kun lapsi on kuollut). Niko oli kuitenkin ehtinyt jo harkita asiaa ja vastasi, että ”ei, hän on pieni ja siro ja näyttää enemmän Kaislalta”. Kun näin Kaislan, olin samaa mieltä. Muistan olleeni epämääräisen helpottunut siitä, että Ilona-nimen voisi antaa vielä joskus tulevaisuudessa. Se loi toivoa. Suhteeni Ilona-nimeen on kuitenkin ollut sen jälkeen hankala. Tänään oivalsin lopulta, mistä on kyse: Vastasyntynyt, kuollut Kaisla näytti (onneksi) rauhalliselta, eteerisen kauniilta ja hänellä oli kaislan väriset hiukset. Paljon muuta emme hänestä tiedäkään. Ehkä elävällä Kaislalla olisi ollut Ilo

Pähkinä on nyt täällä. Synnytys sujui hyvin ja olemme hyvinvoivia. Aion vielä kertoa hänen odotuksestaan & synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta, mutta toistaiseksi kaikki uuden opettelu ja (ajoittain epätoivoiset) nukkumisyritykset vievät aikaa. Palaamme siis asiaan luultavasti elokuussa, aikaisintaan heinäkuun aikana.