Pois liitävä haikara

Kirjoitus vuodelta 2021-2022. Minulta jäivät silloin julkaisematta nämä pähkinän odotus -sarjan kaksi viimeistä osaa. Tämä teksti on siis 1. pähkinän odotusaikana kirjoitettu. Nyt olen ainoastaan hieman editoinut kieliasua ja lisännyt kuvat. Pähkinän odotus -sarjan ensimmäisen osan löydät täältä: Pähkinän odotus, 1. kolmannes  ja toisen osan täältä: Pähkinän odotus, 2. kolmannes Vk 28 Ehdin palata loman jälkeen töihin jokuseksi päiväksi, kunnes flunssa iskee. Ei edes kuumetta, mutta tulen olemaan sairaslomalla yli viikon (ei korona). Vk 31 Huonoja uutisia kaveripiirissä. Tutulla toinen myöhäinen keskenmeno ja erään vertaisen pähkinävauva syntyy pikkukeskosena. Virkkaan pikkukeskoselle turvalonkeron. Pari päivää myöhemmin minulla on raskas päivä. Kaikki tähän asti poissa pysynyt kauhu lävähtää päälle aivan yllättäen, aivan tavallisena tiistaiaamuna. Olen aivan varma, että vauva kuolee kohta, vaikka hän liikkuu vilkkaasti vatsassa. Sinnittelen töissä pari tuntia, jos olo vaikk...

Kirjoitus vuodelta 2021-2022. Minulta jäivät silloin julkaisematta nämä pähkinän odotus -sarjan kaksi viimeistä osaa. Tämä teksti on siis 1. pähkinän odotusaikana kirjoitettu. Nyt olen ainoastaan hieman editoinut kieliasua ja lisännyt kuvat. Pähkinän odotus -sarjan ensimmäisen osan löydät täältä: Pähkinän odotus, 1. kolmannes   Vk14 Olo alkaa fyysisesti parantua, en enää ole kuolemanväsynyt. Olen päättänyt osallistua bändiprojektiin. Bändissä on uusia ihmisiä, kukaan ei tiedä, että olen ollut raskaana, saati sitten että suren kuollutta vauvaa. Treeneissä keskustellaan Haloo Helsingin ”Joulun kanssas jaan” -kappaleen esittämisestä. Olen aiemmin, chat-keskustelussa toivonut, ettei kappaletta esitetä, koska se on minulle liian henkilökohtainen. Nyt kappaletta ollaan esittämässä kuitenkin. Kysyin, että toivotteko nyt ihan oikeasti, että romahdan esityksen aikana? Itken asiaa selittäessäni ja kerron myös, miksi minulla on tällainen toive. Bändiläiset ymmärtävät, biisi pudote...

Olemme näemmä saapuneet ruuhkavuosien keskelle. Vuosi sitten, Kaislan vuosipäivän tienoilla, palasin äitiysvapaalta töihin ja Niko jäi pähkinän kanssa kotiin. Aika kulkee nyt vauhdilla, vaikka miten yritän pysähtyä hetkeen ja tallettaa muistoja. Aili-pähkinän vauvavuosi päättyi kuin varkain ja kaksivuotispäiväkin lähestyy. Lisäksi saimme tammikuussa toisen pähkinän, tällä kertaa pojan. Kaislan kuolemasta tuli kuluneeksi kolme vuotta jo viikko ennen tämän tekstin kirjoitamista. Kaksi viikkoa lisää meni julkaisemiseen. Kuolleen lapsen vanhemmuutta ei tule tämän hetkisessä täydessä arjessa ajateltua kovin paljon. Toki varasimme Kaislan synnyin- ja kuolinpäivän vapaaksi, mutta hautavierailua lukuun ottamatta päivä kului melko arkisten asioiden parissa. Surua oli sen sijaan noussut runsaasti pintaan tammikuussa, jolloin pähkinäpoikamme syntyi. Kaikki oli tuttua jo Kaislan ajoilta ja samalla aivan erilaista. Valmistautuminen, ajomatkat, sairalassa olo, tutut tavarat,... Synnytyss...

Pahoittelut pitkästä hiljaisuudesta! On ehkä todettava, että en juuri nyt ole kykeneväinen noudattamaan minkäänlaista aikataulua blogin päivittämisen suhteen. Blogia ei kuitenkaan ole lopetettu, sillä itse olisin Kaislan kuoleman jälkeisinä kuukausina mielelläni lukenut myös, millaisena elämä jatkuu, kun suru ei ole enää aivan tuoretta. Oma kirjoittamisen tarpeeni häviää kuitenkin usein muille tarpeille (kodinhoito, laskut, uni,...), joten tekstejä tulee jaksamisen mukaan. Esim. Pähkinän odotus -sarja on kuitenkin yhä tulossa, sillä se on jo vuoden ajan ollut editointia vaille julkaisuvalmis. Pyhäinpäivä oli jälleen tänä vuonna merkityksellinen - ehkä enemmän kuitenkin sen lähestyminen kuin itse päivä. Suru on viimeisen kuukauden ajan käynyt tavallista useammin, ehkä muutaman kerran viikossa. Visiitit ovat useimmiten olleet häivähdyksiä - tunne on siis syvä, mutta vaikka annan sen tulla ja "asetun suruun", havaitsen jo minuutin-parin kuluttua alkaneeni ajatella jo...

Nyt on kulunut jo kaksi vuotta siitä talvisesta lauantaiaamusta, jolloin Kaisla kuoli. ”Merkkipäivien” odottelusta on tullut rutiini. Vuoden kiertoa rytmittävät sopivasti äitienpäivä, pyhäinpäivä ja Kaislan syntymäpäivä. Merkkipäivän lähestyessä tienoilla odottelen surun vierailua varuillani. Minkälaista se on tällä kertaa? Olenko hauras ja itkuinen, kuin ohutta lasia, valmis särkymään pienimmästäkin hipaisusta? Vai tuleeko päivästä tavanomainen, ainoastaan muistelun sävyttämä? Surusta on tainnut tulla ystäväni. Välillä sen seura on raskasta, mutta kun suren, tunnen väkevästi, että olen elossa ja rakastan. Surun vierailut eivät enää pelota minua, enkä pelkää meneväni rikki koska tahansa. Menetyksen haava on toki tallella, mutta k estän jo paljon, enkä väsy niin helposti. Tämä tunne on voimistunut paljon etenkin ensimmäiseen surun vuoteen verrattuna. Alan vasta nyt hahmottaa, miten paljon energiaa suru vei aluksi taustalla, silloinkin, kun ei tiennyt surevansa. Kieltäydyn sanomasta, e...

Ristiriitojen päivä jälleen, joten en osaa päättää, onko tämä teksti nyt #Kaisla vai #pähkinä. Enimmäkseen kyllä #Kaisla. Päivällä olimme liikkeellä Itäkeskuksessa ja opin sitomaan Ailin kantoliinalla selkään taas vähän paremmin. Illalla menimme hautausmaalle viemään Kaislalle kynttilän. Mutta mitä löysimmekään hautausmaalta! Vaaleanpunaisen kirahvin Kaislan lyhdyn alta! Sinäkö sen sinne pudotit? En olisi edes oivaltanut tätä yhteyttä, ellei äitini olisi maininnut asiasta. Kirahvi on kuin jatkoa viime vuoden punaiselle pallolle . Olisipa mukavaa, jos näin todella olisi. Ajatella, jos maailmojen välinen esirippu raottuisi kerran vuodessa ja saisimme terveisiä Kaislalta (tällä kertaa Ailille?). Oikeasti kirahvi lienee kuitenkin tuotu jollekulle toiselle kuolleelle lapselle ja se on vaan laskettu hämäävän lähelle Kaislan lyhtyä. En siis ottanut kirahvia kotiin. Sen sijaan istun uuden talomme keittiön lattialla ja itken ikävääni. Arkemme on mukavaa, kenties jopa onnellista, sil...

Nyt alkaa hieman erilainen blogikirjoitusten sarja, jossa jaan päiväkirjamaisia pohdintoja Ailin odotusajalta kolmannes kerrallaan. Suuri osa kirjoituksista on tehty tuoreeltaan, mutta olen myös täydennellyt niitä jälkikäteen esim. WhatsApp-viestien perusteella - ja lopuksi editoinut kevyesti. Olen myös lisäillyt linkkejä kutakin aihetta sivuaviin blogikirjoituksiin. Pahoittelut ajoittaisista päällekkäisyyksistä! Raskautta yrittäville lukijoille eräänlaisena varoituksena, että meillä kävi tuuri, sillä Ailin raskaus alkoi ensiyrittämällä. Näin ollen vk0 on jopa hieman alle 6 kk Kaislan syntymän jälkeen ja vk2 aika tasan puolen vuoden kohdalla, jolloin olimme siis (aikaisintaan) saaneet lääkäreiltä luvan yrittää seuraavaa raskautta. Olen varsin tietoinen, että pähkinän odotus lähtee eri ihmisillä hyvin erilaisista lähtökohdista. Tämä tarina on tässä joukossa valoisammasta päästä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tällaiset kepeämmätkin surun polut ansaitsevat tulla kuvatuiksi. ”Kepeäm...