Pienet suuret asiat (Linnea)

Sitä oletti, että oma lapsi alkaisi syntymänsä jälkeen kasvaa, mutta sen sijaan tapahtuikin kutistuminen: mahasta arkkuun – arkusta uurnaan – ja nyt ei ole uurnaakaan, ainoastaan pieni kilpi hautausmaalla. Tämän seurauksena myös muiden asioiden mittasuhteet ovat vääristyneet, sillä pienet asiat saattavat tuntua suurilta ja suuret pieniltä.

 

Erityisen suuria pieniä asioita ovat kaikki Kaislaan liittyvät yksityiskohdat: minne ja miten hänet tuhkattiin ja haudattiin, miten pappi puhui, mitä musiikkia soitettiin, millainen hänen valokuvansa on ja niin edelleen. Minua ilahduttaa suuresti, että Kaislalle Itä-Suomeen äitienpäivän tienoilla istutettu pihlaja tuntuu pärjäävän ja toisaalta surettaa, kun Etelä-Suomeen viime kesänä, häntä odottaessani istuttamamme tammi kuoli. Sain myös jonkinlaista lohtua siitä, että Kaislan muistokilpi oli saatu asennettua lastenlehtoon pian tuhkien laskemisen jälkeen. Myös ihmisten reaktiot ovat tärkeitä: kuka kommentoi, kun kerroin Facebookissa Kaislan kuolemasta ja miten? Tuntuivatko he ymmärtävän suruani vai eivät? Kovin pieniä, jopa pikkumaisia asioita, mutta kun ei ole muuta, ne ovatkin yht'äkkiä isoja.

Pienistä suurista asioista on paikoitellen syntynyt mustaa komediaa, esimerkiksi silloin, kun käytimme kaiken lasinhauraan jaksamisemme Kaislan hautaan saattamiseen, emmekä tietenkään aina onnistuneet ihan täydellisesti. Kaislalle arkkuun virkkaamani pipo oli ainakin kahta kokoa liian iso ja näytti siltä kuin hänellä olisi ollut päässään kampaamon lämpökupu. Kotimatkalla uurnaa hakemasta meille tuli nälkä ja nappasimme matkalta mukaan hampurilaiset. Tullessamme kotiin uurna piti laskea jonnekin, mutta minne? Ei nyt ainakaan hesepussin viereen lipastolle! Otimme myös kerran uurnan mukaan mökille, koska emme halunneet jättää sitä kotiin. Siellä uurna kulki vahingossa mukanamme saunalle asti. Tavallaan tämä oli mukavaakin – olimmehan ajatelleet tulevamme saunomaan vauvan kanssa! Moinen ajatus saattaa ei-surevasta kuulostaa mielipuoliselta, mutta tämä on meidän todellisuuttamme. Söimme vielä saunalla chorizo-makkaroita, mihin liittyi pelko, että tahrisimme vaaleaa paperikuitua olevan uurnan oranssilla rasvalla. Kun uurna oli lopulta haudattu, minulle tuli parilla ekalla hautausmaakäynnillä vahva impulssi: olisin halunnut kaivaa uurnan ylös. Niin ikävä minulla oli tytärtäni.

 

 

Nyt kun uurna on haudattu (ja pysynyt haudattuna), sekavat ajatukset ja tunteet ovat alkaneet kohdistua Kaislan kuvaan. Suhteetonta ahdistusta aiheutui, kun unohdimme kuvan mökille - ja vielä kahdesti! Tavaraa ja muistamista oli kai niin paljon, ettei minun tai Nikon kapasiteetti riittänyt, vaikka asia oli meille tärkeä. Kirjahylly ammotti tyhjyyttään puolentoista viikon ajan ja muistutti epäonnistumisestamme kuolleen lapsen vanhempina. Onneksi osasimme suhtautua armollisesti myös näihin vähän sinne päin menneisiin tilanteisiin, eikä mikään oikeasti isompi asia mennyt pieleen. Joitain asioita myös osasimme ennakoida: Niko halusi ehdottomasti käydä pesemässä auton illalla ennen muistotilaisuutta, koska se näytti hänestä "viemäristä vedetyltä". Totta tosiaan! Uurnan kuljettaminen likaisella autolla olisi luultavasti ollut varsin häiritsevää. Tulevien katastrofien ehkäisemiseksi olemme myös hankkineet uuden, matkakokoisen kuvan Kaislasta. Näin kirjahylly ei enää ole tyhjä, vaikka unohtaisimmekin kuvan jonnekin.

Kaislaan liittyvä pienet asiat ovat harvoja asioita, joita meillä on hänestä jäljellä. Välillä olen huomannut säästeleväni näitä asioita ja venyttäväni niiden kestoa: kiersimme Nikon kanssa läpi useamman hautausmaan, ennen kuin päätimme, minne Kaislan tuhkat haudataan. Järjestimme myös kahdet hautajaiset: hyvin pienen siunaustilaisuuden ennen tuhkaamista ja 40 hengen muisteluhetken tuhkien laskun yhteydessä. Kaksien hautajaisten käytäntö tapahtui osittain koronan vuoksi, sillä kokoontumisrajoitukset hellittivät vasta kesäkuussa sen verran, että myös sisaruksemme, läheiset ystävämme ja muut tärkeät ihmiset pääsivät paikalle. Ratkaisu oli kuitenkin meille hyvä myös sikäli, että kaikki rituaalit eivät olleet ohi muutamassa viikossa. Hautajaisten jälkeenkin olen säästänyt "pahan päivän varalle" muisteluhetken yhteydessä saamiemme korttien lukemista. Tiedän myös, että siskollani on tallessa hänen Kaislalle varaamiansa vaatteita, joita hän ei ollut ehtinyt antaa meille. Jossain kohtaa, kun tuntuu oikealta, katselemme niitä yhdessä.

 

 

Pienet asiat voivat lopulta olla hankalia myös, koska ne ovat kaikista kivuliaimpia. On niin monia asioita, joita olimme aikoneet tehdä Kaislan kanssa tai joita odotimme hänen kokevan ensimmäistä kertaa - vappupallo, tuoreet marjat, keinuminen, lampaan rapsutus ja niin edelleen. Olimme esimerkiksi Nikon kanssa ajatelleet, että voisimme synnytyksen jälkeen testata sairaalan läheistä pizza-automaattia. Kaislan kuoltua ruokahalu oli niin pahasti poissa, että ei enää kiinnostanut. Hiljattain satuimme ajamaan nälkäisinä melko läheltä automaattia ja harkitsimme, olisimmeko pysähtyneet pizzalle. Vaikka naapurien vastasuntyneen lapsen näkeminen oli ihan ok, pizza-automaatti oli kuitenkin yllättäen liikaa. Tilanne olisi ollut niin toisenlainen kuin olimme suunnitelleet, että ajatus tuntui pahalta. Pizza-automaatti jääköön siis tulevaisuuteen.

 

Kaislaan liittyvien pienten asioiden suuruus on ymmärrettävää, sillä sekä hänen syntymänsä että kuolemansa olivat valtavia asioita - paljon suurempia, kuin olin uskonut kohtaavani tässä vaiheessa elämääni. Näiden lisäksi on kuitenkin myös asioita, jotka saattavat tuntua suurilta, vaikka ovat ihan oikeasti pieniä. Asunto pölyyntyy, kuten ennenkin ja pyykit pitää pestä, mikäli ei halua käyttää haisevia sukkia. Nämä asiat hoituvat enimmäkseen, mutta auta armias, jos tulee mutka matkaan! Kun Nikon puhelin hiljattain putosi ja meni rikki, se tuntui maailmanlopulta, puhumattakaan siitä, kun auto meni rikki (seuraavana päivänä!). Kun kaikki resilienssi kuluu arjen pyörittämiseen, mitään ylimääräistä ei vaan meinaa jaksaa. Selvittiinhän näistäkin lopulta (kun oli pakko), mutta eivät suruaivot jaksaisi. Tämänkin tekstin kirjoittamisen aikana meinasin pudottaa posliinikukan saviruukkuineen lattialle ja vaikka onnistuin kuin ihmeen kaupalle pelastamaan kasvin ruukkuineen, tulin tapahtumasta (ja sotkusta) niin äreäksi, että tiuskin Nikolle.

 

 

Satunnaisista vastoinkäymisistä huolimatta olemme Nikon kanssa olleet onnekkaita pienten suurten asioiden suhteen. Sairaalan henkilökunta kohtasi meidät ihanasti ja lääkärit olivat läsnä surullisina ihmisinä, eivät pelkästään ammattirooleissaan. Tämä oli meille tärkeää, lohdullista. Hautajaistilaisuuksien papit puhuivat kumpikin hyvin ja tilaisuudet menivät muutenkin oikein. Monet ihmiset ovat kohdanneet surumme ihmeen taitavasti, eikä typeriä kommentteja ole tullut paljon. Myöskään kauhukuvani, jossa uurnalle olisi tippunut vesilätäkköön tai unohtunut hautajaispäivänä kotiin, ei toteutunut. Pienet asiat eivät siis ole vieneet kohtuuttomasti ylimääräistä energiaa.

 

Lopuksi todettakoon, että olen parin viime kuukauden aikana löytänyt uudelleen elämän pienet ilot. Olenhan minä koko ajan saanut iloa suklaasta, mutta nyt se maistuu taas suunnilleen yhtä hyvältä kuin ennenkin. Lomalla ollessani nautin myös siitä, että leivoin torttua (resepti alla), tein jo mainostamiani pehmeitä suklaakeksejä, laitoin lakkahilloa minun ja Nikon keräämistä marjoista, virkkasin pipon yläkerran vauvalle, juoksin 9 km ja makasin rannalla auringossa tekemättä mitään - ja toki myös itkin välillä. Jos minun suruni on pieniä asioita, niin sitä on ilokin. Aivan erityisesti olen viime aikoina saanut surussani iloa siitä, että Kaislan muistoksi annetut adressilahjoitukset synnytyssairaalan henkilökunnan jaksamisen tukemiseen ja oli sairaalassa päätetty käyttää kokonaisuudessaan jäätelöön!

 

Alla tuoreista marjoista tehdyn tortun resepti. Tämä on kiertänyt tuttujen kautta, keksijää en tiedä. Mustikoilla tulee minusta parasta. Herkku (ja pieni ilo) parhaimmillaan. Huomenna työt jatkuvat. Seuraavassa tekstissäni kerron varmaan töihin paluusta.

 

Torttu tuoreista marjoista (1 kpl)

- Vuoka tavanomaisen kokoinen, esim. pyöreä, halkaisija 27 cm

Pohja:

100 g voita/margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 tlk maitorahkaa
1 tlk bulgarian jogurttia
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa

Päälle:

1 dl hyytelösokeria, vettä sokeripakkauksen ohjeen mukainen määrä
½-1,0 litraa tuoreita mustikoita/muita tuoreita marjoja

 Ohje:

- Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi.
- Lisää muna
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne seokseen
- Voitele vuoka ja painele taikina vuokaan (pohjat ja reunat)
- Sekoita täyte
- Kaada täyte vuokaan taikinan päälle
- Paista torttua uunissa 175 C:ssa 40-45 min ajan
- Anna tortun jäähtyä
- Kaada mustikat päälle
- Lisää hyytelösokeri ja vesi sokeripakkauksen ohjeen mukaisesti 

- Torttu on minusta parhaimmillaan, jos sen antaa seistä seuraavaan päivään (pohjan kosteus tasaantuu)