Kieroutunut todellisuus (Linnea)

Pahoittelut blogikirjoituksen viipymisestä! Työt ja syksy ovat syöneet sen verran energiaa, että sitä ei vain ole jäänyt yli blogille. Koska kirjoittaminen on minulle paras väylä purkaa surua, niin sehän on sitten kasautunut ja vienyt energiaa ennestään – tai ehkä nyt on muuten vaan ollut jokin aallonpohja. Mistä sitten johtuukin, suru on viime viikkoina ollut tavallista lähempänä. Tämän kunniaksi päätin saattaa loppuun kirjoituksen, jonka aloitin toukokuussa, mutta joka sittemmin jäi pöytälaatikkoon lojumaan.

Kaislan kuolema oli minulle niin massiivinen tapahtuma, että se vääristi todellisuutta. Välillä olen pohjattoman surullinen ja välillä minun on vaikeaa uskoa, että lapsemme syntyi ja kuoli. On jo itsessään uskomatonta, että me Nikon kanssa saimme aikaan sellaisen täydellisen pienen ihmeen kuin Kaisla. Toinen epätodellisen tuntuinen puoli onkin sitten se, että hän ihmeellisyydestään huolimatta hävisi saman tien tästä maailmasta, jättäen jälkeensä vain hiuskiehkuran, sairaalan kätilöiden tekemän kortin jalanjälkineen sekä muutaman valokuvan.

En tarkoita epätodellisuuden tunteella shokkitilan aiheuttamaa asioiden kieltämistä - sitä vaihetta minulla ei oikeastaan ollut -, vaan sitä, että asia on niin suuri, että mieli tavallaan luisuu ajatuksen päältä pois. Ilmiö on hiukan saman tuntuinen kuin jos yritän ajatella omaa kuolemaani, että minä, joka tässä kirjoitan tätä tekstiä, tulen vielä joskus lakkaamaan olemasta tässä maailmassa. Ajatus on suurempi kuin minun ihmismieleni pystyy käsittämään, joten en pysty pitämään sitä mielessäni kuin muutaman sekunnin kerrallaan. Minun on siis edelleenkin järkitasolla hetkittäin vaikeaa uskoa, että tämä on totta, että me todellakin saimme tyttären, joka kuoli. Tunnetasolla ymmärrän asian erinomaisesti ja koen välillä määrittelemätöntä surua, joka vain valuu päälle, vaikka luulin ajattelevani jotain aivan muuta kuin Kaislaa. Tänään näin kävi ainakin kolmesti.

Epätodellisuuden tunteeseen liittyi etenkin aluksi ajatus siitä, että maailma repesi kahtia. Tahtoisin tietysti olla repeämän toisella puolella, siellä kuilun vastakkaisella laidalla, missä lapseni on elossa ja kasvaa. En kuitenkaan ole ja ajan kuluessa tuo toinen todellisuus on alkanut tuntua etäisemmältä. Ensimmäisinä kuukausina Kaislan kuoleman jälkeen nykyinen todellisuus tuntui Ihmemaalta, missä aika ei kulje lineaarisesti, vaan hyppelee ympäriinsä ja kulkee välillä takaperin. Kun Kaisla olisi ollut 3 kk vanha, hänen kuolemastaan oli 3 kk. Mielessäni hän oli samaan aikaan sekä vastasyntynyt että jo hieman kasvanut vauva. Tulevaisuudessa hän ehkä kasvaa mielessäni aikuiseksi. Samalla kuin tämä ihmeellinen, ajan tuolla puolen elävä lapsi on kasvanut, myös etäisyys suruun on kasvanut ja muu elämä on alkanut taas vallata ajatuksia. Minulla taitekohta oli jossain neljän kuukauden kohdalla. Tämän jälkeen elämäni ei enää tuntunut painajaiselta, josta voisin herätä milloin tahansa.

 
Ajan kuluminen vie meidät yhä etäämmäs Kaislan kuoleman murskaavuudesta ja helpottaa surun kanssa elämistä, mutta kerryttää samalla yhä lisää menetettyjä kokemuksia. Olisiko hän toisessa todellisuudessa oppinut jo konttaamaan? Suostuisiko hän nukahtamaan koppaan mökkisaunan eteen, kuten suunnittelimme? Olisimmeko käyneet yhdessä ylipitkillä vaunulenkeillä, vai matkustaisiko hän kenties kantoliinassa? Samaan aikaan elän todellisuudessa, jossa olemme käyneet mökillä ja saunoneet ilman häntä. Yrittäneet keksiä sisältöä arkeemme ilman häntä. Alkaneet suunnitella tulevaa matkaa, joka on mahdollinen vain kahdestaan, ilman vauvaa. Olemme siis alkaneet tottua Kaislan poissaoloon, vaikka hänen jälkeensä jättämä aukko on päivä päivältä suurempi, aina vaan isomman lapsen kokoinen. Vai kutistuuko aukko sittenkin?

Koen olevani kokonainen, mutta pala minusta on samaan aikaan nykyhetkessä ja siinä helmikuisessa aamussa, jolloin menetimme Kaislan. Hetki, jolloin hän syntyi ja kuoli on eräänlainen kiintopiste, jota kohti sekä sitä edeltävä että sen jälkeinen aika tuntuu virtaavan. Ehkä voisin ottaa käyttöön lyhenteet e.K.k. ja j.K.k. (eli ennen ja jälkeen Kaislan kuoleman).